Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut toimittaa päivittäin perille parisataa kaupungin vanhuksille suunnattua kotipalveluateriaa. Asiakkaita on noin 350, mutta siinä missä yhtiö vielä pari vuotta sitten toimitti ateriat perille kullekin asiakkaalle lämpimänä päivittäin, se toimittaa nyt annokset perille kahdesti viikossa kylmänä.
Muutos saattaa kuulostaa askeleelta väärään suuntaan, mutta tuotantopäällikkö Marika Toivosen mukaan kaikki voittivat. –Asiakkaat saivat joustoa elämäänsä, kun heidän ei tarvitse enää olla kotona odottamassa ruokaa. Sastamalan kaupungille muutos toi puolestaan satojen tuhansien eurojen säästöt, hän toteaa. Muutoksen mahdollisti Sastamalan Ruokapalveluiden päätös siirtyä käyttämään suojakaasupakkauksia, mikä pidentää aterioiden säilyvyyttä.
– Kun Sastamalan piti toimittaa ruoka perille lämpimänä, sen piti olla 60-asteista asiakkaan luona. Tätä oli vaikeaa taata lämpölaatikoilla ilman, että ruuan laatu ei kärsinyt. Suojakaasupakkauksen myötä ruoka on turvallisempaa, mikrobiologisesti parempilaatuista ja myös näyttää hyvältä. Asiakas voi olla varma, että se on laadukasta, sanoo AGAn avainasiakaspäällikkö Ritva Poutanen.
Joustoa ja säästöä sai myös ruoat valmistava ja toimittava yhtiö, sillä nyt keittiössä voidaan valmistaa annoksia aamupäivällä ja pakata niitä iltapäivällä. Kun ruokia ei tarvitse valmistaa sunnuntaisin, syntyy säästöä.
Luonnollinen valinta
Suojakaasuseos sisältää pääsääntöisesti normaalissa hengitysilmassa esiintyviä kaasuja: hiilidioksidia, typpeä ja happea, joista hiilidioksidi on tärkein. Se ehkäisee tehokkaasti homeiden, bakteerien ja hiivojen kasvua. – Hiilidioksidi antaa tuotteisiin säilyvyyden ja kaasu haihtuu ilmaan, kun pakkauksen avaa, selittää Poutanen. – Suojakaasupakkauksen ansiosta tuote myös näyttää sellaiselta kuin sen pitääkin näyttää, hän päättää.
Toivosen mukaan asiakkailla oli ennakkoluuloja ja pelkoja, jotka ovat toiminnan aikana kuitenkin kaikonneet. Vanhukset ovat pystyneet lämmittämään ruokansa itse, eikä pakkausten avaamisessakaan ole ollut vaikeuksia. Sastamala ja AGA halusivat myös alusta lähtien kertoa avoimesti suojakaasun käytöstä ja sen syistä.
Menestysreseptin haasteet
– Asiakastutkimuksen mukaan asiakkaamme ovat 80-prosenttisesti tyytyväisiä, ja luku on koko ajan noussut. Pitää kuitenkin muistaa, että näkemykseen vaikuttavat muutkin asiat kuin vain ruoan maku. Esimerkiksi se, että se pitää lämmittää itse. Suojakaasu pitää kyllä tuotteen hyvännäköisenä itsessään, mutta koska Sastamala toimittaa nyt ruoan kylmänä, aina ei ole helppoa saada siitä houkuttelevan näköistä. Silmänruokakin on nimittäin tärkeää.
– Esimerkiksi salaatteja ei saa sekoittaa ja jos tarjolla on omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, kastiketta ei saa laittaa piirakan päälle, kuten normaalisti, vaan alle, jossa se ei vaikuta piirakan koostumukseen, sanoo Toivonen.
FAKTARUUDUT: |
Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy Servi |
Toiminut vuodesta 2012. Omistajat: Sastamalan kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Palvelut: Lasten ja nuorten sekä ikäihmisten ja sairaalapotilaiden ruokapalvelut, kotiateriapalvelut, lounasravintolapalvelut sekä tilaustarjoilupalvelut ja kahvitukset. Asiakkaita: Päivittäin yli 5000. Puhtauspalveluita: Yli 130 toimipisteessä. Työntekijöitä: 150. |
MAPAX®: |
Ratkaisu, jossa elintarvikkeiden laatu voidaan säilyttää ja niiden säilyvyyttä pidentää hyödyntämällä ilmassa luonnollisesti esiintyviä kaasuja ja tehokkaita pakkausmateriaaleja ja -koneita. MAPAX® -ratkaisut suunnitellaan pakkausmateriaalin, pakkauskoneiden ja kaasun toimittajien yhteistyönä. Suojakaasuun pakatut elintarvikkeet säilyttävät korkean laatunsa ja niiden säilyvyysaika pitenee vuorokausilla, jopa viikoilla. Esimerkiksi kypsennetyn kalan säilyvyys paranee 2-4 päivästä 3-4 viikkoon ilmaa sisältävään pakkaukseen verrattuna. |